Dingo syntyi vuonna 1982 mm. Mac-yhtyeen jälkimainingeissa. Erinäisten vaiheiden kautta yhtye saavutti pysyvän kokoonpanon ja äänitti demonauhan, joka lähetettiin mm. Finnlevylle ja Poko Rekordsille. Jälkimmäinen hylkäsi nauhan, kuuleman mukaan Dingon kasetti joutui "vahingossa" väärään laatikkoon. Finnlevylle sen sijaan riitti yksi ainoa kappale vakuudeksi yhtyeen kyvyistä. Laulu oli "Hölmöläisten laiva", tutuista esityksistä demolla mukana oli ainakin "Sinä ja minä".

Sattumien seurauksena Dingo levytti koko ensimmäisen albuminsa – "Nimeni on Dingo” ennen kuin aloitti keikkailun. Levyä myytiin alusta lähtien hurjasti. Tosin tässä vaiheessa Dingo oli vielä toisen porilaisyhtyeen Yön varjossa, sillä tämän ”Varietee”-debyyttikiekkoa oli myyty jo 60 000 kopiota ja levy oli ilmestyttyään mennyt suoraan listaykköseksi. "Nimeni on Dingo" -levy kohosi myös listojen ykkössijalle ja ajan kuluessa sitä myytiinkin paljon enemmän kuin Yön levyä. Hittejäkin levyltä poimittiin: "Sinä ja minä", "Levoton tuhkimo", " Lakatut varpaankynnet", "Pistoolisankari". Menestyksen mukana tulivat myös fanit. Dingosta tuli julkisuudessa "pikkutyttöjen bändi". Nämä kirkuivat ja itkivät onnesta ja kaipauksesta nähdessään idolinsa elävinä. Erityisesti hiuksensa pörröttänyt ja vaaleiksi värjännyt laulaja Neumann nousi suunnattoman ihailun kohteeksi. Rock-piireissä moista halveksuttiin ja – suoraan sanoen kadehdittiin.

Paljon oli kuitenkin vielä tapahtumassa. Even lähdettyä bändistä (ja Pepen tultua tilalle) vuoden 1984 lopussa julkaistiin uusi single "Autiotalo". Levy nousi nopeasti kaikkien listojen ykköseksi ja Dingon uutisarvo kipusi samalla tähtiin. Enää ei sitä paitsi voitu puhua pelkästä teinisuosikista: Dingon musiikki valloitti useat vanhemmatkin (ja lasten vanhemmat!). Uutta levyä odotellessa rynnistivät uudet Dingo-fanit kauppaan nostaen ensialbumin myyntilistalla yllättäen kolmanneksi!

Kun maaliskuussa 1985 ilmestyi uusi albumi, oli sitä jo ennakkoon tilattu kulta- ja (silloiseen 50 000 kpl) timanttilevyyn oikeuttavat määrät. "Kerjäläisten valtakunta" ylittikin kaikki odotukset. Albumi oli kolme-neljä kuukautta listaykkösenä, myynti nousi lopulta noin 190 000 yksikköön (ennätys). Jokaisesta levyn laulusta tuli hitti -erityisesti valloitti singleksikin lohkaistu "Kirjoitan". Voidaan sanoa, että Dingo nousi kaikkien aikojen ykköseksi, olipa kyse suosiosta, hysteriasta, myynnistä, media-arvosta tai vaikutuksesta aikakauden suomalaiseen musiikkiin! Vaikutteita yhtyeeltä saivat kymmenet uudet suomirockin yrittäjät ja aiemminkin vaikuttaneista mm. Pyhät Nuket (hitti "Enkelit sulkivat silmänsä"), SIG - ja Pave Maijanen. Kevät ja kesä, pitkälti vielä syksykin vuonna 1985 meni valtaisan Dingo-kuumeen kourissa. Kysymys ei ollut enää pelkästä rockista vaan sosiologisestikin mielenkiintoisesta ilmiösta. Dingo oli paitsi yhtye myös osakeyhtiö. Yhtyeen jäsenet tulivat TV-ohjelmiin ja lehtien etusivuille. Konserttikiertueella menestys oli käsittämätöntä. Nyt ei vähättely tepsinyt; Dingo oli otettava vakavasti.

Neumannin filosofiset mieltymykset, tietoinen julkisuuden vastustelu ja lukuisat Irlannin-matkat alkoivat etäännyttää Dingoa nuoresta yleisöstä. Neumannin soolosingle "Mennään hiljaa markkinoille" ja uuden Dingo-singlen odotus pitivät kuitenkin yhtyeen otsikoissa. Viimein marraskuussa 1985 ilmestyi ”Kunnian kentät". Musiikki oli niin tuttua ja erinomaista Dingoa, että Neumannin sävelkynää alettiin pitää veitsenterävänä. Listasijoitus ei ollut yllätys – ensimmäinen. Uutta albumia oli myös lupailtu jo jouluksi, mutta siihen se ei missään tapauksessa ehtinyt, sen sijaan Dingo teki valtavan jäähallikiertueen, joka tuli yhtyeelle kalliiksi – erityisesti jonkun kieroilijan vetäessä tienestejä välistä.

Vuoden 1986 puolella puhalsivat kansainvälisen tanssimusiikin tuulet. Suomikin sai Bogart Co:n myötä omansa. Lisäksi viimeistään Eppu Normaalin "Kahdeksas ihme" -albumi oli muistuttanut, että Dingo-yhtyeen ulkopuolellakin oli hyvää suomirockia. Hiljaiseloa viettäneen Dingon uutuusalbumin – nimeltään "Pyhä klaani” ilmestyminen ei ollut lainkaan niin suuri tapaus kuin edellisen julkaisu. "Koulukapina", "Kreivin sormus" ja "Suru tahtoo sua" olivat levyn radiohittejä (ja OVAT Dingo-klassikkosarjaa). Kuitenkin albumi nousi listaykköseksi kuten edeltäjänsäkin. "Vain" 80 000 kappaleen myynti jäi pettymykseksi. Suunnanmuutos, jonka Neumannin musiikkityyli ja etenkin sanoitukset olivat kokeneet, ei sekään ollut joillekin mieliksi. Dingolla oli kuitenkin yhä rautoja tulessa. Music Box oli soittanut Levotonta Tuhkimoa suomeksi joitakin kertoja ja nyt haluttiin julkaista englanninkielinen single sekä tehdä video. Autiotalon käännös " A House Without a Name" kääntöpuolellaan Kirjoitan-kehitelmä "Tell Me Now" ei kuten tunnettua, noussut singlenä listoille muualla kuin Suomessa.

Seuraava suomeksi laulettu Dingo-sinkku, "Juhannustanssit", ilmestyi nimensä mukaisesti juhannuksen aikaan 1986. Vauhdikkaasti myyty single oli niin rankkaa rockia, että yhtyeen tyyli miellytti jo lähes enemmän rock-kriitikoita kuin suurta yleisöä. Dingo oli silti yhä suosittu bändi, ja niinpä Nivalan Tuiskulaan syksyllä kokoontunut yleisö otti tiedon bändin hajoamisesta vastaan järkyttyneenä. Mukana oli myös koskettimissa Peten tilalla Tumppi. Hän ei ehtinyt olla Dingon jäsen kuin muutaman viikon ajan.

Dingon lähipiirin väestä muodostettiin S.E.X. -yhtye. "Seksin” taival jäi odotettua lyhyemmäksi, sillä se ehti väsätä vain kaksi (tai kolme, riippuen, luetaanko Pepen laulama erinomainen "Vierivä kivi" -hitti mukaan) singleä – "Uuden aamun kitarat", "Canada” sekä yhden hieman postuumisti julkaistun albumin, nimeltään simppelisti ”S.E.X”.

Dingon uudelleenkokoamisesta huhuttiin vuosina 1990–91, mutta vasta 1993 "maineenpalauttajana" toimineen "Tuhkimotarina"-kokoelmalevyn jatkoksi kootun "Sinä & minä" -kokoelman yhteydessä bändi yhdistyi uuden "Perjantai"-hitin levytykseen. Viimein keväällä 1994 ilmestyi kokonainen albumi uutta Dingo-musiikkia. Suosituimmat urat levyllä olivat "Elämäni sankari" ja "Nähdään taas". Dingo tekaisi kiertueenkin, kosketinsoittajana Pave Maijanen. Monelle tuli yllätykseksi, että yhtye laittoi pillit uudelleen pussiin. Olihan uutta levyä myyty hyvin.

Lokakuussa 1998 Dingo esiintyi Hartwall-Areenalla tunnetuimmassa kokoonpanossaan ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Samassa kuussa Dingo esiintyi myös Porin Karhuhallissa, minkä jälkeen Dingo kiersi vuosina 1999-2002 eri esiintymispaikkoja. Yhtyeen paluukiertuetta vauhditti myös vuonna 1999 julkaistu uusi kokoelmalevy ”Parhaat”, joka myi platinaa. Paluun myötä yhtyeen suosio oli uudelleen noussut ja keikoilla kävi nuoria Dingo-faneja, joiden vanhemmat olivat kuunnelleet yhtyettä heidän ollessaan lapsia. Vuoteen 2002 tultaessa tunnetuimman kokoonpanon tarina oli kuitenkin tullut tiensä päähän.

Dingo esiintyi 31. joulukuuta 2002 Tallinnassa erikoiskokoonpanolla. Keikalla soittivat Neumann (laulu), Jarkko Eve (basso), Jari ”Heinä” Nieminen (kitara), Pekka Kuorikoski (koskettimet) ja Vesa Aaltonen (rummut). Varsinaisiin tositoimiin käytiiin kuitenkin vasta keväällä 2004, jolloin julkaistiin uusi kokoelmalevy ja DVD. Samalla ilmoitettiin, että Dingo alkaisi jälleen keikkailla. Dingon 20-vuotisjuhlakiertue aloitti Raumanmerellä 2004, ja kokoonpanossa soittivat Pertti Neumann (laulu), Jarkko Eve (basso), Hombre Lampinen (kitara), Sami Välimäki (koskettimet) ja Juha Jokinen (rummut).

Keväällä 2005 Dingon kokoonpano vaihtui Neumannia ja Eveä lukuun ottamatta. Yhtyeen kokoonpanoa vahvistettiin Bomfunk MC's-yhtyeen soittajilla, joita olivat Ari Toikka (rummut), Erik Valkama (kitara) ja Pekka Siistonen (koskettimet). Dingo julkaisi 8. kesäkuuta 2005 ”Musta Leski” -singlen ja avasi samoihin aikoihin myös viralliset kotisivunsa. ”Musta leski” oli radioiden soitetuimpia kappaleita koko kesän 2005, sekä oli singlelistan kärkipaikoilla useita viikkoja. ”Musta leski” on myöskin vakiinnuttanut paikkansa Dingon keikkasetissä. 12. lokakuuta 2005 Dingo julkaisi ”Purppuraa”-singlen, joka oli toinen singlelohkaisu uudelta ”Purppuraa” -albumilta. ”Purppuraa” julkaistiin 26. lokakuuta ja sen tuottivat Risto Asikainen, Antti Suomalainen ja Dingo. Dingon kokoonpano uudistui jälleen vuonna 2007, kun Dingon uudeksi rumpaliksi pestattiin Jukka "Frogley" Mänty-Sorvari, joka on tunnettu muun muassa yhtyeistä Skädäm ja Yö. Myöhemmin saman kevään aikana myös yhtyeen kosketinsoittaja vaihtui, sillä Pekka Siistonen jäi pois Dingon kokoonpanosta. Tilalle Dingon kosketinsoittajaksi tuli Mälmöstä kotoisin oleva Robert Engstrand. Loppuvuonna rumpali Jukka "Frogley" Mänty-Sorvari erosi yhtyeestä. Hänen tilalleen yhtyeeseen palkattiin Ville Siuruainen, tunnettu mm. Blake-yhtyeen rumpalina.

Keväällä 2008 julkaistiin promosingle ”Skorpioninainen”, ensimmäinen singlejulkaisu tulevalta albumilta. Heinäkuussa 2008 basisti Jarkko Eve ilmoitti eroavansa yhtyeestä ja keskittyvän jatkossa soolouraansa. Viimeisen keikkansa Dingon kanssa Eve soitti 27. heinäkuuta Nokialla Tapsan tahdit-tapahtumassa. Even tilalle yhtyeeseen liittyi Vesa Kuhlman, joka oli aiemmin toiminut Dingon taustajoukoissa ja tehnyt Neumannin kanssa duo-keikkoja. Lokakuun 29. päivä 2008 julkaistiin uusi albumi ”Humisevan harjun paluu”, joka sisälsi kymmenen uutta Neumannin säveltämää ja sanoittamaa kappaletta. Purppuraa levyn myötä Neumannin kukkaan puhjennut aktiivinen biisintekovire synnytti levyllisen uusia, hienoja kappaleita, jotka tuotti Risto Asikainen. Levyltä radiohitiksi nousi ”Skorpioninaisen” lisäksi ”Laivauutisia”.

Lokakuun 14. päivä kauppoihin saatiin Dingon ensimmäinen live-albumi. Levy äänitettiin kiihkeissä tunnelmissa 1.8.2009 Turun DBTL:ssa. Levyllä esiintyy ahkerasti syksystä 2008 ympäri Suomea keikkaillut ja yhteenhitsaantunut kokoonpano Neumann(laulu, kitara), Robert Engstrand(koskettimet, laulu), Vesa Kuhlman(basso, laulu), Ville Siuruainen(rummut), Erik Valkama(kitara, laulu). Levy pitää sisällään kymmenen Dingo-klassikkoa ja bonuksena albumilta löytyy uusi ”Indiana” studioraita. ”Tälle konserttilevylle on ikuistettu äänikuva kuluneena kesänä Turun Down By The Laituri – festivaalilla. Kun rumpali Ville Siuruainen iskee intron Suomi-pop -klassikkoon ”Levoton tuhkimo”, yleisö riehaantuu. Huuto ja kirkuminen vievät neljännesvuosisadan taakse, Dingo-hysterian villeinpään aikaan... Tulkitessaan nuorukaisena Dingolle kirjoittamiaan kappaleita Neumann on yhä sama romanttinen soturi, jota yleisö on tottunut rakastamaan Autiotalon, Nahkatakkisen tytön ja monen muun, uudemmankin hitin äänenä... Tämä levy on live. Se on elonmerkki. Muistutus siitä, että kerran koskettanut musiikki koskettaa yhä uudelleen.” Oheinen lainaus toimittaja Pasi Kostiaisen kirjoittamasta, Dingon Live-levyn kansivihkosta löytyvästä kirjoituksesta kertoo paljon yhtyeen nykyhetkestä. Dingon musiikki elää, uudistuu ja jatkaa kulkuaan.